Lasten pottatuoli


Pottatuolin nimi tulee vanhasta käyttötarkoituksesta. Ennen vanhaan potta piilotettiin usein joko kaappiin tai kannellisen tuolin sisään. Tänäpäivänä kannellinen lastentuoli on hauska säilytyspaikka lasten aarteille. 


Lasten pottatuoli puuvalmiina
- värin päätät sinä! -
JUVIn pottatuoli on täyttäpuuta ja puusepän valmiiksi kokoama. Esittelemme lasten tuolit puuvalmiina, jolloin ne voi pintakäsitellä haluamaansa väriin. Pikkuprinssille tuolin voi maalata vaikkapa vihreäksi ja prinsessalle vaaleanpunaiseksi.  Myös koristemaalaukset ovat herttaisia pikkuisten omissa tuoleissa.

Pottatuolin kansi aukeaa ja sisälle voi kätkeä vaikkapa legot ja lelut.


Lastentuoli on oivallinen lahjaidea. Pikkuiselle oman kokoinen tuoli on hyvin tärkeä ja mieluinen. Vanhempana tuoli on suloinen muisto lapsuudesta ja sopii vaikkapa koristeeksi tai kukkapöydäksi. 

Pottatuoli toimii mainiosti myös yöpöytänä. Eräs asiakkaamme kertoi kiinnittävänsä pottatuolin seinälle yöpöydäksi . Hauska idea! :)


Alapuolella on lasten pottatuolit pintakäsiteltyinä. Ensimmäinen on maalattu vanhan vihreäksi ja patinoitu valkoisella. Toinen on saanut pintaansa kauniit koristemaalaukset ja omistajansa nimen. 






Suositut tekstit