Harmaa - Kustavilaisajan valkoinen




Kustavilaistyylin syntyyn 1700-luvulla vaikuttivat arkeologiset löydöt antiikin aikaisista Pompeijista ja Herculaneumista.  Laavan alta löytyneet rakennukset ja taide-esineet koristeineen sekä ornamentteineen herättivät kiinnostuksen antiikin Kreikkaa ja Roomaa kohtaan. Kuningas Kustaa III ihastui Italian matkallaan uusklassiseen tyyliin ja toi sen pohjoismaihin.



















Koristeellisen rokokooajan jälkeen pohjoismaalaiset ottivat mielellään selkeälinjaisen tyylin vastaan ja suuntausta alettiin nimittää kustavilaistyyliksi kuninkaan mukaan. Suomessa tyyli levisi myös talonpoikaiskoteihin, tosin yksinkertaistetussa muodossaan.





Väri

Kustavilaishuonekaluja ei suinkaan alkujaan maalattu valkoisiksi. Ajalle tyypillisiä värejä olivat harmaan eri sävyt. Kustavilaisia harmaita nimitettiin usein helmenharmaaksi, mutta väri saattoi vaihdella vihertävästä sinertävään ja lähes valkoisesta tummaan savenväriin asiakkaan toiveista ja käytettävissä olevista väripigmenteistä riippuen. 

Erilaiset harmaat sointuvat kauniisti yhteen Suomen luonnon murretun väriskaalan kanssa, ja pohjoisen valo tuo upeasti esille harmaan eri sävyjä. Helmenharmaata voikin kutsua kustavilaisajan valkoiseksi, sillä sitä käytettiin tuolloin aikalailla yhtä paljon kuin nykysuomessa valkoista. Harmaan lisäksi myös pastellisävyt olivat  kustavilaisaikana suosittuja; vaalea sininen, vaaleanpunainen, vihreä, vaalea keltainen ja luunväri toivat keveyttä ja piristävää vaihtelua ikkunasta aukeavan maiseman kuukausia kestävään lumivalkeuteen. Punaruskeilla sävyillä on Suomessa jäljitelty ulkomailla suosittua mahonkia.


2-ovi komuutti on antiikkiviimeistelty harmaaksi ja ovien salmiakit 
on korostettu maalaamalla ne vaaleammalla sävyllä. 



Osmo Colorin puuvaha sävy: Sumu on kaunis vaaleanharmaa. 
Ruutu-lasiovisista JUVI-vaatekaapeista on muodostettu korkea vitriinirivi.



Laiha-komuutti 125x30x90 cm (Ottossonin pellavaöljymaalattu, sävy: Mörkgrå).



Erilaiset antiikkiviimeistelyt ovat kerrassaan upeita!




Katso myös:  

                 




Tästä nettikauppaamme:





Katso kaikki tuotteet:





Tämän kirjoitti:  Kalle ja Elisa

Kommentit

Suositut tekstit